MITEN NÄYTTELIJÄN VOISI TAIKOA POIS NÄYTTÄMÖLTÄ?

Minulla on pulma; miten näyttelijän voisi taikoa näyttämöltä pois, noin vain hupsheijaa pois, niin kuin savuna ilmaan?
Talvela-näytelmässä oli tänä iltana ensimmäinen harjoitus joululoman jälkeen. Teimme kohtausta, jossa saarnaaja Aku Räty pitäisi saada häviämään ikään kuin noin vain...
Olen monasti ollut tilanteessa, jossa huomaan sanovani näyttelijäparalle: "Nyt se sitten vain katoaisi!" Mitähän hän tuumaa tästä pyynnöstäni? Tai valosuunnitelija!
Mutta kuitenkin, se aina jotenkin saadaan tehtyä, illuusio katoamisesta...

On tämä hauska laji, tämä näytelmän tekovaihe,synntysvaihe, kun saa miettiä kaikenlaista!

HUOMAANKO HYVÄN?

Teatterimme sai lahjoituksen Savonlinnan Mielenterveysseuralta. Saimme kirjavan, 13-metrisen kaulahuivin, jota on kudottu pitkin syksyä eri tapahtumissa. Lisäksi saimme
kirjasen,johon on koottu savonlinnalaisten ajatuksia, siitä mikä täällä on hyvää ja mikä tekee onnelliseksi. Useissa kirjoituksissa oli, että luonto ja perhe. Eräs kirjoitus pysäytti" olen onnellinen kun kaverit eivät ole kipeitä eikä ketään kiusata". Niinpä. Ihminen tarvitsee loppujen lopuksi hyvin vähän ollakseen onnellinen. Yksinkertaisia asioita.



Huomaanko hyvän? Se, mikä on hyvää ja toimivaa, eli kaikki hyvä ympärilläsi, huomaatko sen? Sitä on ympärilläsi. Keskitä huomiosi hyvään,niin se kasvaa.
Maria Jotuni jo sanoi romaanissaan Huojuva talo "pitää sanoa kaikki se hyvä, minkä tietää" Voisimmeko levittää todellista joulumieltä kertomalla läheisille ystäville ja työtovereille jotakin hyvää, ja kiittää ja vielä halata....mahdoton tehtävä?

Onnellista joulunaikaa.

Tiina

JUHLAN JÄLKEEN

Ensi-ilta ja teatterin 95-vuotisjuhla onnellisesti ja onnistuneesti takana.
Päivän juhlallisuudet alkoivat valokuvanäyttelyn avajaisilla, juhlaohjelmaan kuuluivat arvokkaat juhlapuheet, kiitos Janne Laineen ja Matti A.Holopaiselle. Näyttelijä Liisu Mikkosen Piaf-lauluja ja Ritva Söderströmin runoesitys.
Ja upea Teatterin lumo-musiikkinäytelmä, jossa teatterissamme oleva korkea ammattitaito on maksimaalisessa käytössä!

Kiitos upealle yleisölle, joka palkitsi esityksen kolminkertaisella eläköön- huudoilla.

Nyt on vedettävä henkeä, ja tiistaina alkaa arki ja uudet kujeet, työt.
Yksitoikkoista tämä työ ei todellakaan ole!
Tässä onnellisen teatterinjohtajan hajamietteitä.

LUMO

On mielenkiintoista seurata ulkopuolisena (melkein) näytelmän valmistumista. Juhlanäytelmämme Teatterin lumo on valmistumassa ja olen seurannut sen synnytystä ja tuskaa ja väsymystä ja iloa ja hurmosta ja innostusta. Syntymässä on upea, uudenlainen, omaääninen teos täynnä musiikkia. Tämä tuntuu nyt kissanhännän nostamiselta, mutta senkin uhalla sanon. Sitä paitsi on uskallettava olla omiensa puolella ja on uskallettava olla itsetuntoa sanoa "olen tehnyt hyvää työtä, olen onnistunut". Meitä vaivaa niin kovin usein itsensä ja työnsä vähättely, siihen ei pidä sortua.


Ja niinhän se on, että "jokainen suuri ponnistus pitää sisällään suuren epätoivon".
Ja muistaa se teatterin ihanuus "tämä on leikkiä".

Se on taas täällä

Ensi-iltaviikko. Kaikkine kauhuineen, kiireineen, viimehetken viilauksineen, unohduksineen, tuonnemmaksi siirtämisineen.

Tähän ei kyllä varmaan ikinä totu.
Lohduttautukaamme sillä, että näytelmästä on tulossa loistava!

-H-

LUNTA ODOTELLESSA

TULISI LUNTA,
TULISI VALO.
TULISI TOIVO.

Isi-elämää kutsutaan toisella nimellä "sitku"-elämäksi. Mutta minusta isi-elämä on toive-elämää. Pitää toivoa, että on toivoa. Ja pitää toivoa, että on elämää.
Sekavaa vai? Ei minusta.

Viime sunnuntaina saimme nauttia teatterissa järjestetyssä konsertissa suomalaista runoutta Kaj Chydeniuksen sävelissä. Aivan, sävelissä.
Tämä konsertti antoi toivoa,valoa. Säveltäjä Kaj Chydeniuksen juhlakonsertti pysähtyi meille. Ilta antoi tilaa runolle, suomen kielelle ja sävelille.

----------------------------------------------------

Minun talviunikauteni on ohi, Talvela-näytelmän suunnitelmat jo pitkällä, lavastuksen pienoismalli valmis, puuseppä pääsee töihin. Kun harjoitukset alkavat marraskuun 24.päivä, lavastus on valmis. Tällä suunnittelujaksolla olen tapani mukaan kuunnellut paljon musiikkia, mutta en suinkaan oopperamusiikkia vaan ihan
muuta....

Ja niin, pitää toivoa että pysymme terveinä!

Teatterissa aikakin on suhteellinen käsite

Yhtenä päivänä tällä viikolla en muistanut mikä vuodenaika on meneillään. Piti ihan katsoa kalenterista ja tarkistaa.

Mutta voiko minua mokomasta unohduksesta syyttääkään?
Tällä viikolla olen nimittäin mm. suunnitellut ja päässäni pähkäillyt putkinotkoasioita (eli ensi vuoden heinäkuuta), matkamessuasioita (eli ensi vuoden tammikuuta), kevätesiteasioita (eli ensi viikosta tammikuun ensimmäiseen viikkoon kestävää ajanjaksoa), yhtä vielä salaista juttua (eli ensi vuoden kevättä), Talvela-asioita (eli ensi vuoden helmikuuta), Teatterin lumo -asioita (eli ensi kuuta), pikkujoulupakettiasioita (tätä viikkoa) ja siinä sivussa haaveillut myös lomasta (ajankohta määrittelemätön).

Ja miksikö minä tällaisia mietin? Koska ne on kaikki ihan kohta! Paitsi se loma.

-H-

Maailman paras keppostelija on taas täällä

Lapsena en voinut sietää Katto-Kassista. Mielestäni Kassinen oli huonokäytöksinen lentävä paksukainen, joka aiheutti sekasortoa pelkällä läsnäolollaan.

Kun minulle kerrottiin, että Katto-Kassinen tulee teatterin ohjelmistoon, en varsinaisesti hihkunut riemusta. Onko Katto-Kassinen enää edes poliittisesti korrekti hahmo? Ja hyi että se on jotenkin niiiiin seitkytlukua ja jotenkin niiiin kamalaa kun siinä vanhemmat sanoo ettei niillä ole rahaa koiraan ja mikä siinä perheessäkin on vikana, kun nuorimmalla lapsella ei ole edes kunnon nimeä, vaan kaikki sanoo sitä lapsiparkaa pelkästään pikkuveljeksi. Ja kaikilla on ruskeat vaatteet!

Pahimmat ennakkoluulot onneksi helpottivat siinä vaiheessa, kun sain näytelmätekstin käsiini. Aikuisiällä uudelleen tutustuessamme Katto-Kassinen osoittautui viihdyttäväksi kaveriksi, jonka loputtomassa itsekehussakin tuntui olevan itseironian siemen. Näytelmää katsoessa unohtui sitten viimeisetkin inhontunteet. Mikä ihme minua siinä Kassisessa alun perin niin kamalasti ärsyttikin?

Kummasta on mennyt terä, Kassisesta vai allekirjoittaneesta? Veikkaan jälkimmäistä.

-H-

Ps. Koska haluan olla tasapuolinen kaikille lastenkirjallisuuden hahmoille, tunnustan vielä, etten lapsena inhonnut vain ja ainoastaan Katto-Kassista. Pitkälle inhokkilistalleni kuuluivat mm. myös Hyppeli-Hiiri Myökki-Pyökkimetsässä, Peppi Pitkätossu, Muumit, Nils Holgersson (paitsi että ne hanhet oli ihania) ja Maija Mehiläinen. Osa näistä on saanut sittemmin synninpäästön.

Valmistaudutaan juhlaan

Teatterimme valmistautuu 95-vuotisjuhlaan, jota vietetään marraskuun 21.pvä. Juhlimme koko päivän. Iltapäivästä avautuu teatterilla valokuvanäyttely "Näkymätön maailma- hetkiä ennen näytöstä", jossa on valokuvia kulissien takaisesta maailmasta. Valokuvaaja Soila Puurtinen on kuvannut viime kauden menestysmusikaalia Olavi Virrasta, kesäteatterinäytelmä Putkinotkoa toisesta näkökulmasta. Kameran linssi on tunkeutunut näyttelijöiden pukuhuoneisiin ja teatterin käytäville ja kulisseihin. Luvassa on sähköistä tunnelmaa, vangitsevia hetkiä juuri ennen näyttämölle astumista, keskittyneitä kasvoja ja tauolla oloa ja odottelua milloin on minun aika mennä näyttämölle.

Juhlanäytelmämme TEATTERIN LUMO on varta vasten meille kirjoitettu, ja käy vaikka teatterihistorian luennosta! Luvassa on näytelmä täynnänsä upeaa musiikkia ja kohtauksia tunnetuista näytelmistä, joita 95-vuotishistoriamme aikana teatterissamme on nähty.
Käsikirjoitus on näyttelijä Ritva Söderströmin, jonka käsialaa oli taannoinen Piaf-Ihme näytelmämme.

Luvassa on teatteri lumoa monella tapaa, olkaa hyvät ja nauttikaa siitä!

p.s. KATTO-KASSINEN PÖLLÄHTÄÄ SAVONLINNAAN ENSI VIIKOLLA, 14.pvä. Kävin harjoituksia seuraamassa, ja onpa siellä jotakin uuttakin luvassa. Tulkaa katsoo uutta pässiä!
Ja minusta Kassinen puhui aika paljon ruotsia, juu då!

-Tiina-

Jokaisessa pilvessä on kultainen reunus

Kulttuurialalla työskentelevilläkin on välillä tapana sääliä itseään, ja kaivaa kaikesta esiin vain huonot puolet.

Tottahan se on. Työajat on välillä aivan älyttömät. Kulttuurialalla on tunnetusti huonot palkat ja epävarmat työpaikat. Kulttuurityöläinen saa tottua pätkätöihin ja projekteihin. Kulttuurityöläinen saa lukea lehdestä olevansa verovarojen tuhlaaja. 

Tunnustan. Synkkinä hetkinä minäkin sorrun välillä surkutteluun. Kollegoiden kanssa ihmetellään porukalla, miksi ikinä tähän hommaan ryhdyimme. Tivaan puolitosissani vanhemmiltani, miksi he eivät kannustaneet minua lapsena vaikkapa autonkorjaajaksi tai sähköasentajaksi.

"Nyt on myöhäistä vaihtaa", vaahtoan: "Miten minä nyt opiskelemaan tämän asuntolainan kanssa voisin lähteä, kun elääkin vielä pitäs! Ei veikkoset, tässä ollaan!"
Ja ystävät, jotka ovat samassa jamassa nyökyttelevät ymmärtävästi: "Niin, ajattele jos oikeesti osais korjata autoja."

Mutta sitten on toisenlaisiakin hetkiä.

Viimeksi sellaisen koin lauantaina, Tätini on toista maata -näytelmän ensi-illassa. Hieno näytelmä, innostunut yleisö, väliajalla tyytyväisiä katsojia ja iloinen puheensorina näytöksen jälkeen, kun kaikki kertaavat vierustoverilleen näytelmän kulkua.

Ai että, miten olin pakahtua. Tunsin iloa ja ylpeyttä omasta työstäni, työpaikastani, valtavan taitavista työtovereistani.  Tyytyväisistä asiakkaista, jotka hiljalleen kävelivät salista esityksen jälkeen, ajatukset vielä äsken näkemässään. 

Ja miten etuoikeutetuksi itseni tunsinkaan! Minun työpaikallani tehdään ihmeitä. 

-H-

Ensi-iltana klo 23

Ohi on. Hyvä niin. Näytelmän kirjoittajat Kari Paukkunen ja Leena Tamminen olivat vaikuttuneita kuten minäkin ja moni muu. Säveltäjä Jukka "Pancho" Pääkkönen niin ikään. Hyvä olla. Ja haikea, hyvä niin. Sanattomaksi vetää. Hyvä Me ja Meijän teatteri.

-tiinaohjaaja-

Ensimmäinen ilta/viimeinen ilta

Tänä iltana se tapahtuu.
Kumarran työryhmän kanssa.

Kumarran katsojat tervetulleiksi esitykseemme
ja kumarran työtovereille yhdessä tehdystä työstä.
Varsinaisesti, suunnittelijan roolissa, työni on tehty.
No joo, olemme pieni yhteisö, kannamme koko ajan kokonais vastuuta kaikista teoksista.
Vakinaisessa työsuhteessa, seuraavat työtehtävät ovat jo tulleet mieleen.... naamion teko, valokuvanäyttely, palaverit seuraavasta suunnittelusta.
Freelanser aikana ensi-ilta oli aina pieni kuolema.

-Tua-

ENSI-ILTA AAMUNA

Ensi-iltapäivään kuuluu itse kullakin kaikenlaista rutiinia, jotka on tehtävä. Jos jokin jää tekemättä kalvaa outo tunne. Olen erittäin taikauskoinen ja en uskalla esimerkiksi ostaa kukkia lähellä ensi-iltaa. Nyt piti Muhosen Mattia muista hänen Jaakko Teppo-levyn julkistamisen kunniaksi. Ehkä sillä ei ole vaikutusta...

Ensi-iltana on käytävä aina kirjakaupassa hypistelemässä kirjoja ja kortteja. On siis ostettava ensi-iltalahjoja, kuohuviinit ja muut asiaan kuuluvat nesteet. Nuorempana ostin aina uuden mekon, nyt olen siitä lipsunut. Nykyisin voin ostaa vaikkapa uuden hajuveden. Koska ensi-ilta on aina juhla, sitä tulee juhlia. Täytyy osata juhlia työn loppuun saattamista yhdessä. Laitettava piste yhdessä.

Vanhemmiten on tullut eräs vähän outo rutiini, saatan hävitä vähäksi aikaa. Vähän kuin talviunille, pariksi päiväksi, sitten kutsuvat johtajan työt ja uudet ohjaukset.

Talvela-näytelmän viimeisin versio odottaa minua tuossa pöydällä. Talviunijakso ei voi olla siis kovin pitkä.......


-tiinaohjaaja-

Sadetta saadaan

Ensi-iltaviikko tuli todella nopeasti. Niinhän se aina tuppaa kyllä käymään, aika kuluu nykyään nopeammin kuin ennen, eikö?

Tykkään työskennellä nopealla tahdilla, koska silloin pitää laittaa kaikki ajatukset ja ideat kerralla likoon. Ideasta toteutukseen ripeästi - motto toimii kohdallani parhaiten.

Tällä viikolla on vesisade tuottanut haasteita. Ei vesisade siis ulkona, teatterissa on kyllä ehjä katto!
Vesisade teatterin lavalla ja sen valaisu. Ajattelin, että helppo keikka.se vesisade siis: oletin, että valaisu menee perinteisesti alaetuvaloilla, mutta toisin kävi! Kun käytetään projisointeja, taustalla oleva kuva tuottaa valoa lavan takaosaan sen verran paljon, että vesisade etunäyttämöllä onkin ongelmallisempi valaista niin, ettei tunnelma kohtauksesta katoa.

Tänään on toinen yleisöesitys ja haastetta iltaan tuo se, etten ole enää katsomossa ajamassa valoja vaan täällä katsomon takana tarkkaamossa.

Kannattaa tulla katsomaan näytelmää "Tätini on toista maata". Pidän tästä näytelmästä. Omassa elämässä on ollut tänä syksynä kaikenlaista, joten aihe on juuri sopiva omiin tunnelmiini. Saa nauraa ja koskettavissa kohdissa meinaa itku tulla. Olen nähnyt syksyn aikana  
tämän näytelmän harjoituksia 50-60 kertaa: en ole kyllästynyt, enkä tule kyllästymään tähän elämänmakuiseen näytelmään.

-Joonas-

Ens viikolla sitte...

Niin kuin olen työni puolesta monessa paikassa toitottanut ja tiedottanut pitkin syksyä, musiikkinäytelmä Tätini on toista maata saa ensi-iltansa 26.9. Syksyn hullunkurisin perhe, kuten hauskasti sitä kutsun.

Syksyn ensimmäisenä ensi-iltaviikkona työ hiipii salakavalasti mukaan myös vapaa-aikaan. Aivot askartelevat työssä vielä monta tuntia kotiin tultua. Olenko muistanut kaiken? Mitä olen unohtanut? Lasken päiviä ensi-iltaan: Mitä pitää vielä tehdä, mikä on kiireellistä ja mikä voi odottaa myöhemmäksi. Työpäivät venyvät pitkälle iltaan, kun on ihan pakko tarkistaa koneelta vielä pari juttuu ja lähettää yks meili jos vaikka aamulla ei enää muistakaan.

Öisin näen toistuvia painajaisia ensi-illoista joihin en ole muistanut lähettää kutsuja, puuttuvista käsiohjelmista, varatuista ilmoitustiloista ja unohtuneista deadlineista. Väsyttää.

Huono omatunto tekemättömistä kotitöistä kalvaa. Koirakin olisi pitänyt trimmata jo alkuviikosta. Tallillekin pitäisi ehtiä. Ystäviä tavata. Tehdä ruokaa. Syödä ja nukkua. Ens viikolla sitten.

-H-

EKA KERTA

Ensimmäinen yleisökokemus takana. Eilen oli ensimmäinen pääharjoitus ja ensimmäinen kerta, kun näytämme" lastamme" muille. Nämä ensimmäiset kosketukset yleisöön ovat kamalan ihanan karseita ja tärkeitä antamaan suuntaa siihen, millainen näytelmän virityksestä tulee.
Ohjaajalle se eka kerta on ehkä vielä jännittävämpi kuin ensi-ilta. Minä olen yleensä kauhusta jäykkänä. Pelottaa.

Syntyykö yhteys teoksen ja yleisön välillä, kommunikoiko näytelmä, saadaanko ne hurmatuksi eli saadaanko ne hengittämään samaa ilmaa? Löytyykö kosketuspintaa?

Eilisen perusteella meillä on toivoa ymmärretyksi tulemisesta.

Ja kohta kulisseissa ja teatterin käytävillä kulkee tarpeeton ohjaaja. Niin aina ja niin nytkin.

-tiinaohjaaja-

Viimeinen viikko alkoi

Blogi... Mitä se on?
Minulle outo informaation välitys keino, mutta nytpä koetan ottaa haltuun.

Viimeisiä visuaalisia tiristyksiä, oikeastaan kaikki on jo tehty.
Tässä tuotannossa vieläpä erinomaisen hyvissä ajoin.
Näyttelijät ovat päässeet harjoittelemaan lähes lopullisissa lavasteissa.
Harjoitus pukujakaan ei tarvinnut oikestaan hankkia,
kun saivat jo ajoissa lopulliset puvut käyttöönsä.

Pari viikkoa ankaraa tunne skaalaa takana.
Olen nauttinut harjoitusten seuraamisesta, nauranut ääneen,
vaikuttunut näyttelijöiden ilmaisusta.
Samaan aikaan tullut sokeaksi omasta työstäni.
Onneksi on työtovereita jotka katsovat ja näkevät rinnallani.

-Tua-

Jännitysnäytelmän onnellinen päätös

Jännitysnäytelmä Toimiston ovi on tulossa päätökseensä. Kovasti  kaivattu ovi saatiin paikalleen viime perjantaina. 

Kynnys vielä puuttuu ja siinä, missä yleenä on lukkopesä on reikä. Ei kuitenkaan auta olla ronkeli. Nyt sentään on ovi.

-H-

UNIA

Ohjaajan painajaisunista yksi malliesimerkki on;
tulet seuraamaan omaa ohjaustasi, valot sammuvat katsomosta ja näytelmä alkaa. Mitä ihmettä! Mitä on tapahtunut? Mikä näytelmä tämä on, olenko minä tämän näytelmän ohjannut, kun en tunnista sitä omakseni. Mitä NUO ovat tehneet MINUN näytelmälleni!
Viime yön painajainen oli edellisen kaltainen... nyt aamulla kaikki tuntuu epätodelliselta, unessa niin todelliselta.

Tänään on lehdistötilaisuus, ensimmäinen kerta, kun täytyy pystyä sanallistamaan näytelmää ulkopuolisille. Joskus tuntuu, ettei millään osaa, kun se kaikki on tuolla näyttämöllä. Katsokaa ja nähkää sieltä, mistä näytelmä kertoo ja mitä sillä halutaan sanoa. Onneksi on fiksuja toimittajia, jotka osaavat ottaa selvää ohjaajan mutinoista!

Ja niin kyllä sitä sadetta saadaan! Ihanaa! Mutta tiesittekö, että "aurinkoa otetaan."

PULSSI NOUSEE

Istun pimeässä katsomossa, jaloissa pyörii pari tyhjää vissypulloa, ja kahvikuppi, joka on täynnä pureskeltuja purukumipalloja. Harjoitusten edetessä nämä purukumipallot tahtovat vain lisääntyä ja jaloissa pyörii jos jonkinmoista tavaraa. Kun näytelmä alkaa olla valmis, alan siivota paikkoja. Siivoan työhuoneenkin ja katsomosta ne pullotkin. On aika siirtyä toiseen vaiheeseen ja toiseen asiaan. Niin tämä elämä tahtoo mennä, käännetään toinen sivu.


Ohjaaminen on oikean pulssin löytämistä. Pulssin täytyy olla sama, minulla ja näyttelijöillä ja tekniikalla. Meidän tulee osata kuunnella toisiamme, yhtyä toisen pulssiin, tarjota kenties toista pulssia ja... siinä se sitten on! Yksinkertaista, eikö ?

Veikkaan että, ensi viikolla pulssi nousee, koska olemme ns. valmistavissa läpimenovaiheessa. Se on usein se piinaviikko, mutta ah, niin ihana piinaviikko.

Ja saadaankohan me sitä sadetta ? Jännittää ihan!

-Tiina-

Jännitysnäytelmä "Toimiston ovi"

Teatterilla tehtiin tänä syksynä remonttia. Yleisöaulassa sijaitsevan myyntipalvelun ja toimistotilojen seinät laitettiin matalaksi ja tiloja laajennettiin vastaamaan nykyisiä tarpeita.

Suunnitelmista toteutukseen siirryttäessä remontti muuttui nopeasti jännitysnäytelmäksi. 

Toimiston ovi
Kaksinäytöksinen jännitysnäytelmä

Näytelmän ensimmäisessä kohtauksessa tehdään remonttisuunnitelmat ja tilataan tarvikkeet ovineen kaikkineen. Toisessa kohtauksessa nähdään teatterin henkilökuntaa kesälomalla, vapaana huolista ja täysin tietämättömänä tulevasta käänteestä.

Kolmas kohtaus on tarinan käännekohta, ja se sijoittuu rautakauppaan. Tässä kohtaa alkaa jännitys! Kesäloma on vietetty ja remontti voi alkaa. Dialogi menee suunnilleen seuraavasti: 
Teatterilainen: Onks ne meidän ovet jo tullu?
Puotipuksu: Jaa... tuota... Mitkä ovet? Olittekos työ tilannu jotku ovet?

Kohtauksen lopussa ovet tilataan uudelleen ja niiden toimitusajan luvataan olevan pitkä.

Seuraavassa kohtauksessa jännitysnäytelmä saa farssimaisia piirteitä. Remontti alkaa olla valmis eräitä pieniä yksityiskohtia lukuunottamatta. Teatterin aulassa kaikuu toistuvasti kysymyksiä: "Siis eiks tohon tuu niinku ollenkaa ovee? Ai jääks tuo tuollaiseksi?" ja vastaus: "Juu, kyllä siihen tulee ovi, sitä ei vaan oo vielä saatu."

Hätäratkaisuna oviaukkoon ilmestyy verho. Sillä voisi tässä näytelmässä olla myös jonkinlainen symbolinen merkitys, se nimittäin jakaa mielipiteet jyrkästi. Pisteitä jaetaan kuitenkin ympäristöystävällisyydestä: verhotankona näyttää toimivan pari vuotta sitten ohjelmistossa olleen Lainatenorin lavasteista tuttua rimaa. Meillä osataan kierrätys!

Jännitys kasvaa. Seinässä ammottava reikä. Tätini on toista maata -musiikkinäytelmän ensi-illassa on tarkoitus esitellä uusi, uljas ja uudistettu teatterin yleisöaula. Ensi-iltaan on reilu kaksi viikkoa. Onko ovi silloin jo paikallaan? Tuleeko jännitysnäytelmästä tragedia ennen kuin viimeinen kohtaus on näytelty? 

Väliaika

Jatkoa seuraa.

-H-

TÄTINI ON TOISTA MAATA valmistuu

Iltaharjoitus juuri päättyi. Ohjaan tällä hetkellä Kari Paukkusen ja Leena Tammisen kirjoittamaa tragikomediaa karjalaisperheen elämästä 1960-luvun Hämeessä. Saimme ratkaistua (kenties?) TÄTINI ON TOISTA MAATA-näytelmän loppukohtauksen eli loppukuvan. Näytelmän aloitus ja päättäminen ovat niitä vaikeimpia ratkaistavia, muutoinhan näytelmien ohjaaminen on kuin leikkiä vaan! Usein teen niin, että jätänkin lopun tai aloituksen viimeiseksi tai ainakin hyvin pitkälle auki.

Edessä on piinaviikot. Ennen ensi-iltaa kaksi edellistä viikkoa ovat piinaviikkoja. Kun on maltettava keskeneräisyyttä, maltettava sitä, että asiat kypsyvät ajallaan, ei sovi hötkyillä ja höntyillä...

Iltaharjoituksen jälkeen, joka loppuu klo 21.30 kone ei oikein ota pysähtyäkseen. Menee aikaa, jotta pulssi tasaantuu. Joskus tulee mentyä vielä lenkille, istuttua nojatuolissa tekemättä yhtään mitään tai kirjoitettava asiat ylös. Sauna on paras lääke, kun pää höyryää vielä.

Tässä oli ensimmäinen teatteriblogi, jatkoa seuraa.

Tiina Luhtaniemi
ohjaaja, teatterinjohtaja

Tervetuloa meille

"Mitä ihmettä työki siellä teatterilla kaikki päivät teette, ku eihä siellä oo niitä esityksiäkkää ku iltasi eikä ees joka päivä?"

Tässä blogissa Savonlinnan Teatterin väki kertoo hetkistä ennen näytöstä; arkisista sattumuksista ja mietteistä, juhlahetkiä unohtamatta. 

Tervetuloa meille.